Vappu, onneksi se on jälleen kerran ohi ja vuosi seuravaan. Kesällä kun tuntuu näitä ns koko kansan ryyppyjuhlia riittävän.
Minulle, ne on vaan vitutuksen multihuipentumia. Kaltaisiani vissii on olemassa muitakin ja kai jotkut osaa olla suvaitsevaisia. Mä en, jos joudun käymään vappu aattona keskustassa, varsinki illalla, nii vitutukselle löytyy harvoin vertaansa. En yksinkertaisesti voi sietää niitä satoja känniääliöitä liikenteessä. Kaikki on muka potenttiaalisia kavereita ja ”klara vappen” huudot huudetaan ihan varmuuden vuoksi. Jos vaikka joku ihmismassasta ei olisi kuullut sitä vahingossa missään muualla.
No ikävä kyllä jouduin kulkemaan keskustan läpi ja hetken odottelemaanki, kun emäntä luopui ajatuksesta ( kiitos hänelle siitä ) että oltais käyty jossain hetken istumassa. Pääsin keskustaan ja sitten sainkin soittaa, että sorry ny ei kestä, vaikka juuri hyppäsin junasta. No toki hiukan oli pettynyt, mutta ainakin yritti ymmärtää. Ehkä ens kerralla oikeasti yritän purra hammasta ja tehdä hänelle mieliksi. No käytiin vappu päivänä sitten kaivarissa kävelemässä, juuri vittu siihen aikaa, kun sielä ei näe nurmikkoa ollenkaa. No ehdotin itse sitä. Osasin arvata että haluaisi käydä sielä. Toki itsekkin olen juhlinut kaikkia näitä juhlia, silloin joskus. Silloin sääntöjä ei tunnettu ja roikuttiin auton ikkunasta ulkona, nautittiin
Mitä tapahtui ?
Pari kertaa miettiny, mistä tämä on lähtöisin ??? Kolleegoiden kanssa puhunu, että työ on hiukan itsemurha ihmisrakkauden suhteen. Oppii vaan, että kuinka paljon paskaa ihmisistä löytyy. Sitten ku välillä olet ns kärpäsenä katossa ja kuulet kuinka ihmiset puhuu paskaa juuri lähteneestä ihmisestä, jonka kanssa naureskeltiin. Kuinka suhteessa olevat lähtevät toisen matkaan, vaikka joskus voi hetken nähdä sen katumuksen ja ymmärryksen teoistaan. Sitten sitä ei olekkaan enään. Ehkä se olikin vaan harhaa ulkopuolisen silmin katsottuna ja näkee kuinka mennään käsikynkässä vieraan kanssa…. kukin minnekin. Miltein 6vuotta työtäni tehnyt ja sitten keikkahommia miltein 3vuotta. Keikat oli lopetettava, ei vaan enään jaksanu. Ahneus vaan vei kaikki lomani, keikoille. Rahaa oli saatava. Sitten yhtenä iltana… Ei vaan kiinnostanut enää.
No edelleen teen palveluksia kavereille ja paikkaan tarpeen tullen. Onneksi kerrat voi vuotta kohden laskea miltein yhdellä kädellä.
Toinen vaikuttava tekijä, joka varmasti teki viimeisen sivalluksen asiaan. On eksäni, se surullisen kuuluisa. Menetin uskoni ihmisiin täydellisesti. Jokin ulospäin niin täydellisen puhdasta hyvää… olikin sisältä niin hajalla ja pilalla, että se imi ulkopuolisistakin voimat. No okei mä tein virheitä, hän antoi niitä anteeksi. Hän teki virheitä, antoi asioiden tapahtua ja mä annoin anteeksi. Mutta kaikki ne kuitenki söi suhdetta ja uskoani ihmiseen, ihmislajiin. Joskus sanoin, että se suhde on ollut alusta asti täydellinen sekä täydellisesti tuhoon tuomittu. Uskotaan vaan, se on yhdistelmä joka satuttaa ainakin yhtä ihmistä. Tämä sinkosi vanhinkoa minun ympärillä oleviin ihmisiin, jopa sivullisiin.
Olen ollut hänelle vihainen, jopa puhtaasti vihannut häntä vissiinki pari vuotta jo. Puolitoista vuotta ??? En edes osaa määritellä aikaa milloin ei olla oltu missään tekemissä toistemme kanssa. Eilen, yöllä, kun jäin rapun eteen tupakalle keikan jälkeen, että se on ohi. Uskoisin, että jopa katsoisin häntä silmiin ja moikkaisisin häntä jos joskus kävelesi vastaan kadulla. Ennen olisin vaan sivuttanut hänet kuin ilman tai narkomaanin katuojassa. Toinen teoria on, että olisin ladannut kaiken sen vihan nyrkkiini ja tehnyt jotain mikä tuhoaisi työurani kokonaan. Ainoastaan yhdellä lyönnillä olisin tehnyt sen, että alottaisin elämäni kokonaan alusta. Työttömänä, rahattomana ja miettien mitä elämässäni haluaisin tehdä. Mutta ilman vihaani.
Onneksi hän ei ikinä kävellyt vastaan. Ajan kanssa se kaikki vaan menetti merkityksen.
Elämässäni on paria pikku asiaa lukuunottamatta asiat hyvin. Tyttö joka rakastaan ja jonka kanssa jaamme arjen samassa asunnossa, veljeni muuttamassa takaisin synnyin seudulleen, kaikki velkani olen maksanu… ulosottoni on pyöreä nolla ja pankki sai rahansa nopeammin kuin pitikin. Olen puhdistanut ajan kanssa elämästäni kaiken minkä hän toi mukanaan, tavalla tai toisella
Ainoastaan ihmisviha on tallella. Ehkä nyt voin alkaa harjoittelemaan olemaan se joka joskus olin. Se joka olen kun olen tyttöni kanssa.
Joskus jokin hajoaa vai pala palalta, lyönti kerrallaan.
”Siksi tänään kun te tuutte vastaan mä en vaihda kadun puolta, toivon kaikkea hyvää.
Sisko soitti taas, vaan ei kanna enää huolta, kuuluu kaikkea hyvää.
Nukun jo yöni kohta jää surutyöni, kun mä laulan kaiken pahan pois.
Kun te tuutte vastaan niin, kai mä kuulen kaikkea hyvää.
Kaikkea hyvää.”
